Se, että minä olen valinnut tämän "hoitotien", ei tarkoita, että kaikkien pitäisi näin tehdä. Kyllä se on itsestä kiinni. Pitää kuunnella itseään. Mitä itse haluaa. Mistä itse uskoo parannuksen saavansa. Toiset eivät jaksa/halua ajatella muuta, kuin mitä lääkäri neuvoo ja sanoo. Jos se heille riittää ja on OK, niin siihen ei muilla ole mitään sanottavaa. Niin kuin ajattelen, että tämän minun valitsemaani tiehen ei ole muilla  mitään sanottavaa. Jokainen vastaa itsestään ja valinnastaan.

    Tällä "hoitotiellä" tarkoitan kaikkea muuta, niin henkistä kuin aineellista hoitoa, joka saa minut paranemaan, mutta joka ei ole sytostaattihoitoa. Niin kuin sanotaan, että usko siirtää vaikka vuoria, niin myös syövän hoidossa se on tärkeä asenne. Ei pidä antaa periksi missään vaiheessa. Vielä silloinkin, kun tuntuu, että mitään ei ole enää tehtävissä, täytyy vain uskoa, että on.

    Koen, että tämä hainrustouute oli kuin "taivaanlahja", jonka löysin. Olen ikuisesti kiitollinen, että se minun tielleni osui. Sillä on ollut jo niin suuri vaikutus olotilaani, että sitä on todella vaikea edes kuvailla. Harmittaa vain, kun lääkärit eivät siitä mitään tiedä. No, tosin varsinaiset lääkkeethän heille vain kuuluukin, mutta voisihan sitä vaikka sivuhuomautuksena kertoa potilaalle, että on olemassa muitakin vaihtoehtoja. Ja vielä kun on tutkittua tietoa, että hainrustouutetta voi nauttia sellainenkin henkilö, joka saa sytohoitoja. Ja, että vitamiinit ja hivenaineet ovat hyvin tärkeä tekijä solujen toiminnassa. Kaikki eivät saa niitä ruoasta tarpeeksi. Itse koen ainakin, että en ole saanut.

    Voisin kertoa tässä yhden esimerkin. Minulla oli nuorempana pitkät hiukset. Sitten vain jossain vaiheessa ne muuttuivat niin huonokuntoisiksi, että ne oli pakko leikata lyhyeksi.  Muistan, kun yli 15 vuotta sitten työpaikallani oli kesätöissä tyttö, jolla oli ihanat pitkät hiukset. Haaveilin silloin, että minäkin vielä joskus saisin sellaiset hiukset.  Nyt voin sanoa, että monia vuosia jouduin odottamaan, mutta nyt kaikkien näiden "terveyspillereiden" syönnin jälkeen minulla ON pitkät hiukset. Ihanaa.

    Olen nyt siis syönyt hainrustouutetta yhdeksän kuukautta. Kokemukseni siitä on niin positiiviset, että toivon jokaisen, joka uskoo siitä apua saavansa, kokeilevan sitä. Kun ajattelen niitä vuosia taaksepäin elämässäni, kun kävelyni oli kuin ei se kävelyä olisi ollutkaan ja kaikkia niitä kipuja, joita jouduin kärsimään, niin tämän ihmelääkkeen löytyminen oli enemmän kuin lottovoitto.

    Se kipu tuntui joka askeleella. Jokainen liike, käden ojennus ja kääntyminen sai aikaan kipua. Olo oli muutenkin raskas ja jäykkä. Kaiken muun lisäksi, olin kuin täyteen puhallettu ilmapallo (vaikka en lihava olekaan), mutta se keveys puuttui. Se vain ahdisti. Siihen ei tuonut helpotusta minkäänlaiset lääkkeet.

    Kuten jo aikaisemmin kerroin, niin noin 25:n ampullin jälkeen jo huomasin saavani helpotusta olotilaani. Kokemus oli  todella huikea! Oikein kokeilin ja kuulostelin itseäni. Käänsin ja väänsin. Voiko tämä olla mahdollista? Eikö se ollutkaan vanhuutta, se minun jäykkyyteni ja muu. En vielä siinä vaiheessa tiennyt, että hainrustouute auttaa näinkin. Mutta pakko se oli uskoa, että se oli hainrustouutteen ansiota, koska muita "terveyspillereitä" olin jo syönyt useita kuukausia, mutta silloin en tällaista huomannut.

    Päivä päivältä oloni parani. Tuntui kuin vuosia olisi "otettu" elämästäni pois! Olin jälleen se "nuori tyttö", joka saattoi hypellä ja tanssia. Ei haitannut nilkat eikä muutkaan. Joskus kävelyllä ollessani mietin, että olisipa aina ollut näin. Nyt pystyn kävelemään normaalisti, ilman kipuja ja jäykkyyttä.  Niin sen olisi pitänyt aina olla, mutta jokin elimistössäni vei sen "vikaan".  On taas vähän vaikea kuvailla sitä.

     Olenkohan taas ainut, joka tällaista on kokenut?  Vaikea varmaan terveen edes ajatella, mitä tarkoitan.  Ehkä he, jotka tällaisesta jäykkyydestä kärsivät, ymmärtävät mistä kirjoitan. Onko tämä jäykkyys ja kipu vain syöpä- ja reumapotilailla?

     Ihan minua vieläkin itkettää, kun ajattelen niitä monia vuosia, jotka sain niin sanotusti turhaan kärsiä. Turhaan siksi, että jos lääkärini olisi osannut minulle hainrustouutteesta kertoa tai jos olisin osannut netistä tietoa etsiä.  Voi sitä vuosien ja vuosien tuskaa! Niin paljon hyvää jäi sinä aikana kokematta. Näin ainakin ajattelen. No, taas kerran. Minä en olisi minä, ilman näitä kärsimyskokemuksia. Silti, itken ihan oikeasti!

    Terveisin Aliisa