Patologin virhe vei 38-vuotiaan naisen rinnan!
Voiko kauhistuttavampaa tapausta "syöpäpotilas" kokea. Että häneltä viedään rinta ja sitten jälkeen päin sanotaan, että ei vaiskaan. Se oli väärä diagnoosi. Patologi on tehnyt väärän diagnoosin!!

    Mietin vain, että kuinka monelle meistä on tehty väärä diagnoosi!? Vaikka tämä kyseinen patologi onkin nyt sairaslomalla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä, niin kuka tietää, missä päin Suomea hän on diagnoosinsa tehnyt!?

    Kuinka voi olla mahdollista, että patologi sai jatkaa työtään, vaikka hän oli saanut vakavan huomautuksen jo vuonna 1992?? Huomautuksessa todettiin, että Sosiaali- ja terveyshallitus seuraa hänen toimintaansa!! Mihin ne seuraamiset jäi, kun tämä asia on esillä vielä 15 vuotta myöhemmin??

    Tämä asia koskettaa itseäni erityisesti. Jaa, että miksi? No siksi, että olen jo vuosia miettinyt, että onko minulla syöpä vai ei?! Kuten olen jo kertonut, niin ensimmäisen kerran, kun sairastuin, niin sain vain sädehoitoja, mutta  sytostaattihoitoja en huolinut. Enkä niitä ole huolinut myöhemminkään, kun "syöpäni" on uusinut. Mikä on se voima, joka minut on pitänyt hengissä?? Onko se vain kova tahto ja luottamus, että tästä selvitään? Vai onko minunkin kohdalla tehty väärä diagnoosi?? 
Väitän, että lääkäritkin ovat ihmeissään......

    Taas kerran muistutan vitamiinien ja  hivenaineiden tärkeydestä. Ja Angiobalansin. Kyllä jokaisen syöpäpotilaan pitäisi olla kiinnostunut muustakin kuin mitä lääkäri sanoo ja määrää. Lääkärit ovat lukeneet vain lääkkeistä eikä vitamiineista. Se onkin niin laaja-alainen asia, että siihen pitää oikein perehtyä ja paneutua. Ei terve ihminen varmaankaan jaksa olla kiinnostunut, mutta kyllä välillä ihmettelen, kun ei sairaatkaan ymmärrä tätä asiaa. Jotainhan elimistössämme on mennyt pieleen, koska syöpämme olemme saaneet (niin, jos se nyt syöpää on).

    Ja nykypäivänä, kuinka helppoa se tiedonsaanti onkaan! Toista oli ennen. Ei ollut keneltä kysyä. Aivan kauhulla ja ahdistuksella muistan vieläkin, yli kymmenen vuoden jälkeen, sitä päivää, kun istuin johtavanlääkärin edessä syöpäasiani kanssa. Ei ollut hänellä mitään ylimääräistä sanottavaa ja itse en siinä vaiheessa osannut mitään kysyä, siis yleensä syövästä. Eikä puhettakaan, että olisin tiennyt jotain luontaistuotteista tai että hän olisi niistä jotain kertonut.

    En väitä, että oloni tällä hetkellä olisi aina "pilvissä leijumista", mutta voisin sanoa, että oloni on parempi kuin koskaan elämäni aikana. Siis tarkoitan, että "mieleni on kuin välillä pilvissä leijuisin"! Se on ihana tunne kaiken sen mustan ja kaaosmaisen oloni jälkeen, jota olen elämässäni kokenut.  Mietin, että olisinpa saanut elää tällaista elämää koko elämäni!

Terveisin Aliisa