sunnuntai, 30. maaliskuu 2008

Lakkaan sairastamasta ja kirjoittamasta.........toistaiseksi

    Minua niin harmittaa, kun en saa tänne kirjoitettua. Tuntuu, että kun käyn töissä, niin sen lisäksi en jaksa enää istua tämän koneen ääreen ja vielä vähemmän , että jaksaisin kirjoittaa. Etten teitä turhaan odotuttaisi, enkä itse huonoa omaa tuntoa tuntisi, niin olen nyt päättänyt olla toistaiseksi kirjoittamatta. Kuinka pitkä on toistaiseksi? Siihen en osaa edes itse vastata.

    Voimani ovat olleet "hukassa" jo useamman kuukauden, enkä tiedä, millä ne saisin takaisin. Olin saamassa vähän voimiani takaisin ja ajattelin, että ehkä nyt, kun kevät koittaa, niin sen myötä....
Nyt sitten iski tuo influenssa. Ei siis mikään tavallinen flunssa vaan oikea influenssa. Monenlaisia kipua ja sairautta olen elämäni aikana kokenut, mutta en mitään tämän vertaista. Tuntuu, että kaikki mahdolliset taudit iski yhtä aikaa. Ainoastaan vatsatautia ei tullut.

    Selkäkivulla se alkoi ja nivelkivuilla. En ensin edes ajatellut, että se olisi jotain flunssaa (lääkäri totesi sen olleen influenssa). Nivelkipujahan minulla on  ollut silloin tällöin. Sitten nousi kuume, joka kesti kaikkiaan n. viikon ja oli korkeimmillaan 39.5.  Nivelsäryn ja selkäsäryn lisäksi oli kova nuha ja ensimmäisen vuorokauden aikana meni iso paketti nenäliinoja ja muutenkin olen saanut niistää melkein kaksi viikkoa. Oli kovaa yskää, kurkkukipua, päänsärkyä, korvia vihloi, poskiontelot kipeät ja jopa hampaat ja ikenet olivat kipeät.. Nuhasta johtuen nenän alusta oli kipeä ja nenä sisältä oli kipeä. Aivan vereslihalla. Ei ollut jano eikä nälkä. Siis aivan kuin sellaisia aisteja ei olisi ollut olemassakaan. Ei mikään mukava tunne sekään, kun aina sanotaan, että pitäisi juoda, kun on kuumetta.

    Ei siinä jaksanut iltaisin katsoa edes Emmerdalea eikä muutakaan. Siinä vaan maattiin ja nukuttiin vuorokauden ympäri. Tuli aivan tunne, että tästä en enää nouse. Enkä siinä silloin miettinyt syöpää, vaan se olo vain tuli jostain. Myös, kun vihdoin olin siinä kunnossa, että saatoin lähteä ulos, niin tuntui aivan kuin ihmeeltä, että minä voin pukea ja lähteä ulos. Siis aivan normaalit toiminnot tuntuivat kuin ihmeeltä.
   
    Olin ihan ihmeissäni ja huojentunut, kun lääkärini sanoi, että tällaisessa influenssassa saattaa tulla kuolemanajatuksia. Hän sanoi tämän, vaikka itse en siitä mitään maininnut. Outoa, että en ole tällaisestakaan koskaan kuullut! Että influenssa saa aikaan "kuolemantunnetta"! Sitäkin olotilaa on vähän vaikea kuvata. En mielestäni miettinyt kuolemaa, enkä muutakaan. Se olo vain jotenkin tuli.

    Ja se minua tässä harmittaa ja sanoisinko, että ottaa päähän, että ei kukaan muu ole tätä tautia joutunut näin rankasti kokemaan. Moni sanoo, että "pari kolme päivää oli vähän kuumetta" ja sitten se meni ohi. Ja minä, kun melkein kuolemanportilla jouduin käymään!!. Niin, että miksi?? En tätä kenellekään toivo ja hyvä, että selvisivät vähällä, mutta............

    Siksi olenkin nyt päättänyt olla ajattelematta mitään sairauksia. Olla kirjoittamatta sairauksista ja olla lukematta mistään sairauksista. Viittaan tässä tuohon edelliseen kirjoitukseeni "Pitäisi lakata sairastamasta". Ehkä se tarkoittaa juuri tätä. Unohtaa kaikki sairaudet ja vain elää päivä kerrallaan, mitään miettimättä, mitään murehtimatta, mitään suunnittelematta. Uskosta ja toivosta kuitenkaan luopumatta!

Terveisin Aliisa

perjantai, 18. tammikuu 2008

Pitäisi lakata sairastamasta!!

    Lakata sairastamasta! Eikö tosiaan kuullosta oudolta. Tällaista luin aikakauslehdestä, kun odottelin työterveyslääkärille pääsyä. Lukemiseni jäi kesken, kun minut kutsuttiin sisään. Lehti oli vuodelta 2005, mutta nyt en edes muista lehden nimeä. Olisi tehnyt mieli pistää lehti laukkuuni, mutta..... Pitää varmaan tehdä uusi käynti ja ottaa pari vanhaa lehteä mukaan ja vaihtaa se niihin, jos nyt vielä sen lehden löydän ja jos he siihen suostuvat.

    Siis oikeesti. Lakata sairastamasta!? Asia jäi minua vaivaamaan ja mietityttämään.  Jotain siinä oli, että ihmiset jäävät kiinni sairauteensa. Eivät halua päästää siitä irti.
Kuinkahan se lakkaaminen onnistuisi? Vai olenko jo onnistunut, kun tässä vielä kirjoittelen?

    Jos ajattelen itseäni, niin jokaisen leikkauksen jälkeen, kun olen töihin mennyt, niin olen jättänyt sairauteni taakseni, enkä ole sitä miettinyt. Olen yrittänyt elää, niin kuin terve ja niin kuin minulla ei koskaan mitää syöpää olisi ollutkaan. Enkö kuitenkaan ole tahtonut tarpeeksi parantua, koska yksi kerta ei minulle riittänyt?? Pidinkö siis kuitenkin kiinni sairaudestani?

    Taisi olla sama lehti, josta luin, että ihmisen pitäisi saada mielihyvän tunteita. Ei ole periaatteessa väliä, mistä ne saa. Siinä oli esimerkkeinä: hyvä ruoka, hyvä musiikki, urheilu, seksi ja viini ym.

    Hyvä tanssimusiikki  ja tanssiminen ovat minulla olleet suuria mielihyvän tuojia. Mutta entäs sitten, kun leikkauksesta toiseen saat mennä ja muutenkin aina on ollut jostain päin kipeä (jalat erityisesti), niin ei siinä paljon tanssita. Oli  siis aikoja, että siitäkin täytyi luopua. No, taas voisin sanoa, että kiitos hainrustouutteen, kivut ovat kadonneet ja tanssijalka kulkee. Viimeksi, kun kävin tansseissa, niin sanoin, että tällä elää taas kauan. Siis varmaan sillä mielihyvällä, joka siitä reissusta jäi!

    Bio Carnosinista sanotaan, että se mm. palauttaa hajuaistin. En ole koskaan huomannut, että minulla olisi siinä ollut  ongelmia. Enkä kyllä ole aikaisemmin tiennyt, että makuaistissani olisi jotain vikaa. En vain mielestäni kokenut itseäni miksikään kulinaristiksi. Minulle oli melkein se ja sama, mitä söin. Eikä olisi tullut mieleenikään ottaa ruuan kanssa viiniä.

    Arvaatte varmaan, mitä aion kertoa. Jess! Carnosiini on saanut minut nauttimaan ruoasta! Siis todella! Nyt tuntuu, että syönpä mitä vaan, niin se maistuu, maistuu......niin ihanalta!!  Ja lasillinen viiniä ruoan kanssa. Se, se vasta on jotain!

     Kun tällaisesta ruokahetkestä tekee itselleen niin kuin juhlahetken, juhla-aterian, ja syö hitaasti nauttien ja välillä viiniä siemaisten, niin siinähän sitä on taas yksi mielihyväntuoja lisää.

    Terveisin Aliisa

   

tiistai, 1. tammikuu 2008

Väärä diagnoosi

    Patologin virhe vei 38-vuotiaan naisen rinnan!
Voiko kauhistuttavampaa tapausta "syöpäpotilas" kokea. Että häneltä viedään rinta ja sitten jälkeen päin sanotaan, että ei vaiskaan. Se oli väärä diagnoosi. Patologi on tehnyt väärän diagnoosin!!

    Mietin vain, että kuinka monelle meistä on tehty väärä diagnoosi!? Vaikka tämä kyseinen patologi onkin nyt sairaslomalla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä, niin kuka tietää, missä päin Suomea hän on diagnoosinsa tehnyt!?

    Kuinka voi olla mahdollista, että patologi sai jatkaa työtään, vaikka hän oli saanut vakavan huomautuksen jo vuonna 1992?? Huomautuksessa todettiin, että Sosiaali- ja terveyshallitus seuraa hänen toimintaansa!! Mihin ne seuraamiset jäi, kun tämä asia on esillä vielä 15 vuotta myöhemmin??

    Tämä asia koskettaa itseäni erityisesti. Jaa, että miksi? No siksi, että olen jo vuosia miettinyt, että onko minulla syöpä vai ei?! Kuten olen jo kertonut, niin ensimmäisen kerran, kun sairastuin, niin sain vain sädehoitoja, mutta  sytostaattihoitoja en huolinut. Enkä niitä ole huolinut myöhemminkään, kun "syöpäni" on uusinut. Mikä on se voima, joka minut on pitänyt hengissä?? Onko se vain kova tahto ja luottamus, että tästä selvitään? Vai onko minunkin kohdalla tehty väärä diagnoosi?? 
Väitän, että lääkäritkin ovat ihmeissään......


    Taas kerran muistutan vitamiinien ja  hivenaineiden tärkeydestä. Ja Angiobalansin. Kyllä jokaisen syöpäpotilaan pitäisi olla kiinnostunut muustakin kuin mitä lääkäri sanoo ja määrää. Lääkärit ovat lukeneet vain lääkkeistä eikä vitamiineista. Se onkin niin laaja-alainen asia, että siihen pitää oikein perehtyä ja paneutua. Ei terve ihminen varmaankaan jaksa olla kiinnostunut, mutta kyllä välillä ihmettelen, kun ei sairaatkaan ymmärrä tätä asiaa. Jotainhan elimistössämme on mennyt pieleen, koska syöpämme olemme saaneet (niin, jos se nyt syöpää on).

    Ja nykypäivänä, kuinka helppoa se tiedonsaanti onkaan! Toista oli ennen. Ei ollut keneltä kysyä. Aivan kauhulla ja ahdistuksella muistan vieläkin, yli kymmenen vuoden jälkeen, sitä päivää, kun istuin johtavanlääkärin edessä syöpäasiani kanssa. Ei ollut hänellä mitään ylimääräistä sanottavaa ja itse en siinä vaiheessa osannut mitään kysyä, siis yleensä syövästä. Eikä puhettakaan, että olisin tiennyt jotain luontaistuotteista tai että hän olisi niistä jotain kertonut.

    En väitä, että oloni tällä hetkellä olisi aina "pilvissä leijumista", mutta voisin sanoa, että oloni on parempi kuin koskaan elämäni aikana. Siis tarkoitan, että "mieleni on kuin välillä pilvissä leijuisin"! Se on ihana tunne kaiken sen mustan ja kaaosmaisen oloni jälkeen, jota olen elämässäni kokenut.  Mietin, että olisinpa saanut elää tällaista elämää koko elämäni!

Terveisin Aliisa

   
   

sunnuntai, 4. marraskuu 2007

Levätkää, ettette sairastuisi!

    Myönnän, että tuli vähän liikaa luvattua, kun lupasin yrittää kirjoittaa kerran viikossa. Jopa kerran kuussa näyttää kohta olevan liikaa.

    No, tähän vähän selityksiä. Pieni lapsenlapseni joutui  sairaalaan moneksi viikoksi ja hänen luokseen täytyi tietysti lähteä. Seuraavaksi iäkäs isäni joutui sairaalaan ja iäkkäästä äidistäni piti sillä aikaa huolehtia. Tällaiset asiat vievät itseltäkin voimat ja kun on lisäksi oma työ ja oman kodin hoito. Eipä kyllä ole päivääkään mennyt, etten tätä kirjoittamista olisi ajatellut, mutta aika ja voimat eivät vain yksinkertaisesti ole riittäneet.

    Monta iltaa on mennyt, etten ole koko tietokonetta avannut ollenkaan. Vaikka voimani ovat olleet vähissä, niin onneksi se suru ja ahdistus, jonka koen itselläni monia, monia vuosia olleen ja joista olen päässyt eroon vasta viimeisen vuoden aikana, eivät ole palanneet. Voisin kuvailla, että "pääni on pysynyt valoisana".

    Tuosta vanhempien hoidosta haluaisinkin tässä kertoa ja samalla varoittaa teitä muita. Varoittaa siksi, että ette uuvuttaisi itseänne heidän hoitamisessaan ja auttamisessaan, niin kuin minä tein. Sitä auttamista jaksoin yli 20 vuotta. Kun tänä aikana sain nämä syöpäni ja kun en heille mitään siitä halunnut kertoa, niin heti kun vain vähänkin olin leikkauksista parantunut, niin ei muuta kuin siivoamaan ja auttamaan.

    Ja, kun tällaisen auttamisen ja siivoamisen itsellesi työksesi otat, niin sen jälkeen vanhemmat tukeutuvat vain sinuun, aivan kuin muita sisaria ei olisi olemassakaan. Voi, voi, kuinka monta kertaa viimeisien siivousvuosien aikana ajattelin, että " kuinka kauan minä kestän, kuinka kauan minä jaksan"?! Miten siinä sitten heille selität, että voimani ovat lopussa. En jaksa enää!

    No, minut tästä kierteestä "pelasti" kaikenlaiset kivut ja säryt. Välillä oli selkä kipeä ja välillä jalka ja vielä lopuksi tämä viimeinen syöpä. Näiden "ansiosta" olen nyt ollut siivoamatta kaksi vuotta. Ja tällä hetkellä, vaikka pystyisinkin, niin en ole sitä työtä itselleni takaisin ottanut. Koetan myös ja vain,  tyynnyttää mieleeni nousevan huonon omantunnon tästä "lakostani".

    Työterveyslääkärini on kaiken ylimääräisen työn minulta kieltänytkin. Hän on hyvin painokkaasti sanonut, että "jokaisen pitää elää omaa elämäänsä"! Ei kukaan sitä jaksa, että tekee töitä arjet ja pyhät ja vielä kaikki lomansakin. Ja kantaa kaikki huolet ja murheet harteillaan. Niin omat kuin muiden.

    Uutta opettelua tämä on ollut minulle. Oikein pitää itseään muistuttaa, että ei tarvi kotona tehdä kovalla kiireellä ja kellon kanssa kilpaa, niin kuin tein aiemmin.  Ei ihme, että stressi iski ja sen seurauksena syöpäni. Ja, jos stressiä olet kerännyt, voisi sanoa, että kymmeniä vuosia, niin ei se aivan heti mihinkään katoa. Taas kerran kuitenkin kiitän siitä, kuinka suuren avun olen saanut näistä syömistäni pillereistä. On kuin aurinko paistaisi sisälläni! Enpä uskalla edes ajatella, mikä olisi tilanteeni ja oloni ilman niitä.

    Kesällä tapasin tutun rouvan ja hän kertoi olleensa vastaavassa tilanteessa, kuin minä eli tässä siivoamis- ja hoivakierteessä. En yhtään ihmetellyt, kun hän kertoi, että oli saanut syövän. Ja kaiken lisäksi haukut päälle, kun ei ollut enää voimia auttaa ja siivota!

    Toivonkin, että tämä kirjoitukseni olisi varoittavana esimerkkinä teille muille ja keksisitte jonkun ratkaisun vanhempienne hoitoon, ennen kuin teiltä voimat loppuu ja sairaus saa vallan.

    Terveisin Aliisa

sunnuntai, 23. syyskuu 2007

Happo/emästasapainosta

    Enpä vielä vuosi sitten tiennyt elimistön happo/emästasapainosta yhtään mitään. Jostain vain se asia tuli minua vastaan ja aloin lukea siitä. Sain sen käsityksen, että sillä on syövän syntyynkin suuri merkitys. Nimittäin, jos elimistö on liian hapan.

    Olen tullut siihen tulokseen, että olen ollut jo lapsesta lähtien "liian hapan". En ole koskaan pystynyt syömään esimerkiksi piimää, viiliä, jogurttia ym. Olen kyllä jossain vaiheessa sanonutkin, että olen valmiiksi hapan, kun en noita happamia pysty syömään. Enpä vain koskaan tiennyt, kuinka suuri merkitys sillä on ihmisen hyvinvointiin.

    Kahvi on happoatuottava/muodostava. Sitäkään en ole koskaan juonut. Toisaalta luulisi, että en olisi niin hapan, kun olen aivan kuin vaistomaisesti noita happoa muodostavia karttanut. Enpä tosiaankaan tiedä, mikä minut on happamaksi saanut.

    Liha on happoatuottava, mutta kun pihvin päälle laittaa sitruunan siivun, niin se neutraloi lihan. Sitruuna on emäksinen, vaikka luulisi juuri päinvastoin.

    Kun netistä lukee ruoka-aineista, jotka tuottavat happoa (vasikanliha, naudanliha, sianliha, kana, riista), niin noista mainituista syön yleensä vain sianlihaa. Myös maksa, munuaiset ja juustot muodostavat happoa ja niitä en yleensä syö, ainoastaan yhtä laatua juustoa joskus.

    Olenkin miettinyt, että mikä voisi vaikuttaa tähän happamuuteeni. Voisiko suurin syy olla stressi? Stressaantunut koen olleeni monia vuosia. Ja, kun ajatellaan, että stressi (voi) aiheuttaa syöpää, niin siinä taas mahdollisesti yksi syy, miksi syövän olen saanut.

    Tästä happo/emästasapainosta on netissä paljon luettavaa. Se on asia, josta mielestäni kirjoitetaan ja puhutaan aivan liian vähän.

    Tällä hetkellä koetan saada elimistöni tasapainoon juomalla vettä, johon on sekoitettu ruokasoodaa. Tämä vesiliuos on emäksinen ja sen sanotaan olevan terveellinen ruokajuoma.

    Terveisin Aliisa